Kuala Lumpurin keskustassa majoitus on kallista suhteessa aikasempiin matkakohteisiini. Siksi päädyinkin majoittumaan dormitorioon kahdeksi yöksi. Tiistaiaamuna oli tietysti heti lähdettävä ihmettelemään KL:n tunnetuinta maamerkkiä Petronas Twin Towers:ia. Ja olihan se komea pytinki. Tornien yhteydessä on kuusikerroksinen Suria KLCC kauppakeskus, joka on täynnä niin kalliin näköisiä liikkeitä, etten uskaltautunut edes astumaan niihin sisään. Onneksi kauppakeskuksessa on myös nelikerroksinen tavaratalo, jossa myytiin normaalihintaisia tuotteita. Ostarin kiertämiseen meni helposti pari tuntia aikaa, vaikka en edes ollut ostamassa mitään. Silti mukaan tarttui kahdet housut, jotka tarjouksessa maksoivat yhteensä 25 euroa ja nahkavyö. Tarkoitukseni ei edes ollut ostaa kyseisiä housuja, mutta koska ne istuivat harvinaisen, ei minulle jäänyt oikein muuta vaihtoehtoa, kun ottaa ne mukaan.
 |
| Petronas Twin Towers |
 |
| Puisto KLCC:n vieressä |
Kauppakeskuksen kierrettyäni lähdin seikkailemaan kohti Kuala Lumpurin 421 metriä korkeaa telekommunikaatiotornia. Sen näköalatasanteelta näkee käytännössä koko Kuala Lumpurin. Sieltä jatkoin eteenpäin etsimään kaupungin keskellä olevaa City Forestia. Opasteet olivat vähän turhan harvassa, mutta onneksi Kuala Lumpurin asukkaat ovat avuliaita ja puhuvat hyvää englantia, joten suunta-apua sai helposti kysymällä. Välillä piti pysähtyä vetämään donitsi ja jäätee, sillä päivä oli harvinaisen lämmin. Loppujen lopuksi löysin metsän, ja sitä hetkenn kierrettyäni huomasin olevani taas teletornin juurella. Tornilta olisi ilmeisesti päässyt suoraan metsään kiertämättä muutaman kilometrin lenkkiä kaupungilla, mutta mikäs siinä kävelessä.
Metsältä lähdin pikkuhiljaa palaamaan kohti kaksoistorneja ja odottamaan auringonlaskua, sillä pitihän torneista saada kuva myös illalla valojen ollessa päällä. Auringonlaskua sai odotella jonkin aikaa, mutta onneksi olin ottannut kirjan mukaan, jota lueskellessa aika meni leppoisasti. Kävin myös syömässä herkullista Malesialaista ruokaa. Ensimmäisen Malesialaisen ruokakokemukseni sain heti ylitettyäni valtakunnan rajan, kun bussin pysähtyessä tauolle. Malesialainen ruoka on todella hyvää. Mausteista, muttei liian tulista, kuten monet thaimaalaiset ruoat. Ainut vain, ettei vatsa oikein tykännyt siitä, mutta se nyt on pikkuvika.
Illalla takaisin majatalolle lähtiessäni eteen tuli eräs ongelma. En ollut muistanut ottaa paikan osoitetta ylös, enkä muistanut tarkkaan missä se on. Kyselin sitten taksikuskeilta tietääkö joku missä Green Hut niminen majatalo on, kunnes löysin erään, joka tiesi. Tai luuli tietävänsä... Äijä vei mut ihan väärään paikkaan ja sanoi: "Tässä on sun hotelli."
"Ööh, ei ole!"
"No se mun kaveri neuvo et tähän pitää ajaa."
No niin, hienoa. Mitäs nyt tehään, kun kumpikaan meistä ei tiedä mihin ollaan menossa. Sille oli ihan syy et mä kysyin, että tiedättekö te sen paikan. Noh, sitte ajeltiin vähän aikaa, kunnes löydettiin nettikahvila, josta kävin tsekkaamassa osotteen, jonka jälkeen löydettiin perille. Olipahan taas seikkailu. Ja jos tuli Koh Phi Phi:llä käveltyä paljon, niin kyllä tuli Kuala Lumpurissakin.
Keskiviikkona olikin aika palata takaisin bangkokiin. Koska aikaa lennon lähtöön oli reilusti, päätin kävellä KLCC:lle, josta pääsee junalla KL Centraliin ja siitä lentokenttäbussilla suoraan kentälle. Lentokenttä sijaitsee suht kaukana KL:n keskustasta. Bussimatkaan meni aikaa about tunnin verran. Parin tunnin lennon jälkeen olinkin takaisin Bangkokissa etsimässä kämppää viimeisille päiville. Löysinkin ihan mukavan paikan melko keskustasta, Lumphini parkin läheltä. Illalla piti vielä tehdä yksi, onneksi melko lyhyt, koulutehtävä, jonka deadline oli sinä iltana.
Torstai olikin tapahtumatäyteinen päivä. Nukuttuani ensin pitkään lähdin MBK:hon pyörimään ja tekemään uusia hankintoja. Tuli laitettua pukukin tilaukseen. Iltapäivällä kävin hakemassa matkalaukkuni takaisin säilöstä, johon olin sen ennen reissua jättänyt. Pakkasin rinkkaan kaiken tavaran, joita en enää tällä reissulla tarvitsisi ja lähdin tapaamaan vanhempipani, jotka olivat saapuneet Kanchanaburista Bangkokiin. Ilta menikin siinä kuulumisia vaihtaen ja hiukan maisemia katsoen.
Perjantaipäivä käytettiinkin käytännössä kokonaan Bangkokin nähtävyyksiä katsellen. Näytin porukoille vähän paikkoja. Käytiin Wat Pho:ssa ja Grand Palacessa, jossa en muuten ollut itsekään vielä käynyt. Molemmat ovat ehdottomasti vierailun arvoisia paikkoja. Ovat sitäpaitsi kätevästi vierekkäin. Näissä kohteissa vierailtuamme ajettiin jokiveneellä skytrain asemalle, josta jatkettiin MBK:lle. Hauskana yhteensattumana törmäsin asemalla myös yhteen ranskalaiseen pariskuntaan, jotka olin tavannut pari viikkoa aikaisemmin Koh Phanganilla. Seuraavana nähtävyytenä käytiin vielä pyörähtämässä Jim Thompsonin talomuseolla. Jim Thompson oli amerikkalainen arkkitehti, joka rakastui Thaimaahan ja rakensi talon Bangkokin keskustaan noudattaen perinteistä thaimaalaista rakennustyyliä. Hän tuli tunnetuksi luomalla kansainvälisen kysynnän thaimaalaiselle silkille auttaen siten merkittävästi Thaimaan silkkiteollisuutta.
 |
| Grand Palacelta |
 |
| The Grand Palace |
Viimeisenä käytiin vielä itse MBK:n International Food Courtissa syömässä, sillä minulla oli puvun välisovitus sovittuna iltapäivälle. Tässä vaiheessa ilta alkoi tehdä tuloaan ja vanhempieni oli aika lähteä lentokentälle ja takaisin kohti Suomea. Itse seuraisin perässä muutaman päivän päästä. Perjantai-ilta menikin omalta osaltani rattoisasti toista koulutehtävää tehdessä.
Lauantaina olikin aikaa taas shoppailla lisää. Taas tuli hankittua pari paitaa ja sandaalit. Myös pukuni viimeinen sovitus oli lauantaina, ja koska mitään muutoksia ei enää tarvinnut tehdä sain puvun mukaani. Damn it looks good! Illalla kävin katsomassa acionleffan Killer Elite parin thaimaalaisen kaverini kanssa Major Ratchayothinissa, eli aivan Elefanttitalon vieressä. Ei ollut enää vettä tiellä siinä osassa kaunkia. Leffan jälkeen jäi vielä aikaa tehdä Thai kielen koe.
Sunnuntainakin joutui vielä lähteä etsimään vielä puuttuvia vaatekappaleita, kuten kävelykenkiä. Jollaiset kätevästi löysinkin erään kenkäkaupan alennumyynnistä. Shoppailun jälkeen kävin kaverini Paiin kanssa käppäilemässä Lumphini parkissa, jossa en ollut saanut aikaiseksi käydä kertaakaan aikaisemmin. Komea puisto kieltämättä. Puistolta jatkettiin matkaan Bangkokin uuteen "kauhukauppakeskukseen" Mansion 7:iin. Pytinki sisältää pieniä kauppoja ja ravintoloita, sekä itse Mansionin, joka on kuin huvipuistojen kauhutalot. Tarkoituksena on kulkea karmivan talon läpi, jossa on miltei koko matkan enemmän tai vähemmän pimeää ja matkalla kulkijaa säikytellään eri tavoin niin maan perhanasti. En menisi uudelleen. Nyt kun oltiin saatu ruokahalu peloteltua pois, mentiin tietysti syömään viereiseen buffetiin. Kyllä se ruokahalukin sieltä nopeasti palasi kun sai sapuskat nenän eteen. Tuli taas syötyä varmaan kahden ihmisen edestä.
 |
| Lumphini park |
 |
| Mansion 7 |
Maanantaina oli vielä aikaa tehdä viimeiset hankinnat, kuten vielä pari kauluspaitaa ja muutama kravatti. Hiukan alkoi se rahanmeno jo hirvittää, mutta Bangkokissa shoppailu on kuitenkin kuin laittaisi rahaa pankkiin. Jos esim. kauluspaita maksaa jotain viiden ja kymmenen euron väliltä, niin pakkohan niitä on muutamat ostaa. Eipähän tartte sitten Suomesta ostella vähään aikaa vaatteita. Onneksi alkoi matkalaukku olla jo sen verran täynnä, ettei kovin paljoa pystynyt enää ostella. Illalla käytiin taas Paiin kanssa katsomassa leffa, tällä kertaa trilleri In Time. Illalla pitikin jo hiukan pakata laukkuja seuraavaa päivää varten.
 |
| MBK:ssa oli jo jouluvalmistelut täydessä vauhdissa |
Sitten koittikin jo kotiinlähtöpäivä eli tiistai. Check out oli normaalisti kahdeltatoista, mutta lentokone lähtisi vasta vähän ennen puoltayötä. Ei auttanut muu kuin ottaa laukut mukaan ja lähteä kuluttamaan aikaa. Koska lentokentälle ei ollut vielä mitään kiirettä, kävin heittämässä laukut Paiin kaverille säilöön ja mentiin porukalla pelaamaan sulkapalloa läheiseen puistoon. Pelien jälkeen ehdittiin vielä käydä syömässä, jonka jälkeen oli aika lähteä siirtymään kohti lentokenttää. Oli hiukan outo fiilis ajatella, että se olisi viimeinen päiväni ja iltani Bangkokissa. Varsinkin tuon viimeisimmän reissuni jälkeen Bangkok ei enää tuntunut vieraalta kaupungilta, vaan siellä alkoi jo kulkea kuin kotonaan.
Lento lähti ajallaan kymmenen minuuttia ennen puoltayötä kohti Frankfurtia, josta parin tunnin odottelun jälkeen jatkolento Helsinki-Vantaalle. Matka meni ihan odotetusti, eli melko lailla pitkäveteistä oli. En montaa tuntia saanut koneessa nukuttua, mutta vähän kuitenkin. Suomeen laskeuduttiin vähän yhdentoista jälkeen päivällä. Laskeutuessa ihmettelin, että mihin helkkarin tunturille me ollaan laskeutumassa. Oli hieman eri näköiset maisemat kuin lähtiessä. Mutta oli silti hyvä fiilis olla taas kotona, varsinkin kun vaimoke oli kentällä vastassa.
Kotiinpäästyäni tein samantien kunnon suomalaisen ruoan itselleni, eli lihapullia ja pottumuusia. Iltapäivä menikin lähinnä tavaroita purkaessa. Ihan kaikki vaatteet eivät tosin ole vieläkään kaapissa, sillä täytyy uudelleenorganisoida koko vaatekaappi, että saan kaiken mahtumaan. Illalla ehdin vielä käydä nopeasti morjestamassa paria naapuria, mutta kovin paljon ohjelmaa illalle ei tarvinnut suunnitella.
Torstai ja perjantaipäivä menivät viimeisiä koulutehtäviä Thaimaahan väsäillessä. Mitä nyt isäukon kanssa kävin torstaina kaupassa ja samalla testaamassa heidän uutta autoaan. Ei ollut enää Lappeenrannan kartta ihan kirkkaana mielessä, vaan tovin joutui miettimään, että missäs tämä kyseinen kauppa onkaan ja miten sinne ajetaan. Nopeasti se sieltä kuitenkin palasi.
Perjantai-illaksi Taru oli järjestänyt yllätysbileet, joihin hän kutsunut kaikki naapurin kaverit. Yllätysbileet olivat todellakin nimensä mukaiset ja tulivat itselleni aivan puskista, kun ensimmäiset vieraat saapuivat. Kiitoksia kaikille mukana olleilla! Thaimaan reissu oli kaikin puolin onnistunut ja opettavainen. En ollut kertaakaan kipeänä, enkä saanut edes ruokamyrkytystä, vaikka vähän kaikenlaista tuli maistettua. Samalla se avasi paljon maailmankuvaani ja opetti paljon Kaakkois-Aasialaisista ihmisistä ja kulttuurista. Lisäksi yksi tärkeä asia, jonka opin itsestäni on, että sillä ei loppujen lopuksi ole niin suurta merkitystä missä päin maailmaa sitä majailee, vaan enemmän merkitsee se, ketä ihmisiä siinä on ympärillä. En tule koskaan unohtamaan vaihtokavereitani (harmi että koulun päättyminen tuli niin yllättäen, ettei ehditty pitää kunnon läksiäisbileitä, ennen kuin porukka hajaantui ympäri Aasiaa), mutta kyllä silti tuntuu hyvältä olla taas kotona vanhojen kavereiden ympäröimänä. Thaimaan kursseihin liittyvät kouluhommatkin alkaa olla taputeltu, joten tähän on hyvä päättää blogi tältä erää. Ehkä palaan tähän blogiin vielä, jos lähden joskus uudemman kerran reissuun, mutta se jää nähtäväksi tulevaisuuteen.
