Välitenttiviikko

Viimeiset pari viikkoa onkin vierähtänyt taas pääasiassa Krung Thep:ssä, kuten paikalliset pääkaupunkiaan nimittävät. Syy tähän on kouluhommat, joihin on viimeaikoina joutunut uhraamaan hiukan aikaa. pari viikkoa sitten tiistaina yritimme opiskella thaimaalaisia kellonaikoja. Niissä ei taas tuntunut olevan mitään järkeä. Vuorokausi on jaettu pienempiin osiin siten, ettei kutosta suurempia numeroita tarvitse käyttää. Kun kello näyttää numeroa, joka on suurempi kuin kuusi, sanotaankin sen vastakkaisella puolella oleva numero.

Homma lähtee periaatteessa liikkeelle kuudelta aamulla, joka on vielä loogisesti kuusi aamulla. Mutta kello 07:00 onkin "yksi aamulla", klo 08:00 on "kaksi aamulla" jne. Näin mennään yhteentoista asti, joka samaa kaavaa käyttäen on "viisi aamulla", jonka jälkeen tulee keskipäivä, jolle on ihan oma sanansa. Sen jälkeen hypätään taas yhteen: 13:00 on "yksi päivällä". Koska klo 17 ja 18 ovat jo melkein iltaa, niiden kohdalla täytyy sanoa "viisi/kuusi iltapäivällä". Ilta meneekin sitten samalla kaavalla, kuin aamu, eli kello 19:00 on taas "yksi illalla", klo 20:00 "kaksi illalla" jne. Keskiyölle on taas oma sana, jonka jälkeen tulee ehkä kaikista loogisin kohta: klo 01:00-05:00 menevät järkevästi "yksi-viisi yöllä". Ja näin ollaan päästy vuorokausi ympäri käyttämättä kertaakaan suurempaa numeroa kuin kuusi. Kyllähän siitä loppujen lopuksi joku logiikka löytyi, mutta eikö olisi vain helpompi sanoa se numero, jota viisari kellotaulussa osoittaa, kun sellaisia kuitenkin nykyään käytetään! Todennäköisesti ette edes ymmärtäneet selityksestäni yhtään mitään, mutta enpähän ymmärtänyt asiaa itsekään, ennen kuin se minulle rautalangasta väännettiin.

Hyvissä ajoin, tiistai-iltana noin kello kahdeksan, sain kuulla, että meillä on seuraavana päivänä retki johonkin paikkaan nimeltä Ancient City. Ja tämäkin tieto tuli minulle yhdeltä saksalaiselta vaihto-oppilaalta, Philippiltä, joka on samalla kurssilla. Hän taas oli kuullut asia joltakin paikalliselta opiskelijalta. Eipä ollut sitten opettaja viitsinyt meille vaihtareille lähettää sähköpostia asiasta. Taas hyvä esimerkki siitä, kuinka hyvin tieto täällä kulkee. Aikaa lähtöön oli kuitenkin vielä 12 tuntia, joten mitään kiirettä ei päässyt syntymään.

Ancient City sijaitsee reilun tunnin bussimatkan päässä koulultamme. Matkan aikana reissulle mukaan lähtenyt opettaja kertoi Thaimaan historiasta ja paikasta johon olimme menossa. Selvisi, että kyseessä on hauskasti nykyisen thaimaan muotoinen alua, johon uudelleenrakennettu suuri osa Thaimaan tärkeistä historiallisista nähtävyyksistä. Osa monumenteista on nykyään jo raunioina, mutta ne on rakennettu historiallisten dokumenttien ja muistelmien perusteella uudestaan. Osa luonnollisessa koossaan ja osa pienoismalleina.

Päivän paras hetki

Monumentit olivat pienoimalleista huolimatta näyttäviä ja jokaisen oli tehtävä yhdestä kohteesta lyhyt esitelmä, jotka käydään läpi jollain tulevalla luennolla. Omaksi kohteekseni valitsin palatsin Thaimaan vanhasta pääkaupungista Ayutthayasta, jonka burmalaiset valloittajat tuhosivat 1700-luvulla. Valinnan tein puhtaasti palatsin näyttävyyden takia.

Sanphet Prasat Palace

Koulutehtävää varten pakollinen poseeraus rakennuksen edessä

Takaisin saavuttuamme otimme Philippin kanssa suoraan taksin Mo Chitin BTS-asemalle, sillä olimme sopineet menevämme Erawanilla tapaamiemme Andreaksen ja Sebastianin kanssa katsomaan auringonlaskua nykyään melko kuuluisaan paikkaan, State Towerin Sirocco skybaariin. Olimme sopineet tapaavamme saksalaiset 17:30, joten emme ehtineet edes käydä vaihtamassa vaatteita, mutta onneksi koulupuku on oikein sopiva asuste kyseiseen ravintolaan.

Matkalla ajettiin tutunnäköisen rakennuksen ohi

Sirocco on maailman korkeimmalla oleva ulkoilmaravintola, josta levittäytyy upea 270:n asteen näköala Bangkokin ylle. Ravintola sijaitsee State Towerin 64 kerroksessa. Ravintolan kuuluisuutta on lisännyt myös se, että monet elokuvan Hangover II kohtauksista kuvattiin nimenomaisessa hotellissa ja sen ravintolassa. Ravintola on erittäin tyylikäs ja sisäänpäästäkseen täytyy olla pukeutunut asiallisesti. Paikan taso näkyy myös juomien hinnoissa (ruokien hintoja ei uskallettu edes katsoa). Halvin juoma, olut, irtoaa noin 10 eurolla. Itse tilasin tarjoilijan suosituksesta drinkin nimeltä Hangovertini, jonka ravintolan baarimestari oli kehittänyt pelkästään elokuvaa ja sen tuotantotiimiä varten. Enpä ole montaa kertaa ostanut 15 euron drinkkiä.

Hangovertini

Tuo 15 € on aika perushinta drinkeille Siroccossa. Juoma oli hyvää, mutta ei valitettavasti niitä ei ollut varaa ostaa kovin montaa. Itse asiassa ositn vain yhden. Toisen minulle tarjosi eräs skotlantilainen kaveri, jonka kanssa juttelin hyvän tovin baarissa. Kaveri tuntui olevan ihan hyvin rahoissaan ja mietiskeli, että onkohan paikan ravintolassa hyvät ruoat ja pitäisiköhän siihen jäädä syömään kun alkoi olla jo nälkä. Itse päätimme siirtyä illastamaan hieman edukkaampaan paikkaan Khao San roadin viereiselle, hieman rauhallisemmalle, kadulle.

Onneksi torstaina ei ollut aamutuntia niin sain nukkua kunnolla. Illalla sen sijaan oli financial managementin tunti, jonka olin onnellisesti jo unohtanut, mutta valitettavasti kaverit muistuttivat minua asiasta. Tunti oli kuitenkin suht leppoisa; katottiin leffa Inside Job, joka kertoo 2008 alkaneesta finanssikriisistä ja siitä miten siihen päädyttiin. Suosittelen muitakin katsomaan kyseisen leffan, jos aihe vaan yhtään kiinnostaa.

Luennon jälkeen löydettiin mahtava ruokapaikka, Sizzler. Kyseessä on jenkkiketju, joka myy pääruokana pihvejä. Halvimmat tarjouspihvit saa viidellä eurolla, mutta se mikä paikasta todella tekee loistavan on salaattipöytä. Minkä tahansa annoksen ostaja saa syödä seisovasta pöydästä erilaisia salaatteja niin paljon kuin napa vetää. Lisäksi pöydästä löytyy pastaa, keittoja ja hedelmiä. Täällä ollessa on nimittäin tullut ikävä kunnollista salaattia. Kasviksia täältä kyllä saa, mutta ne ovat aina jossain soosissa, eivätkä siksi niin freshejä.

Meille myös tarjottiin töitä Elefanttitalosta, kun olimme syömässä lounasta ennen koulua. Tarvitsisivat kuulemma englanninkielen taitoisia työntekijöitä. Oltais itse saatu laatia meille sopivat aikataulut, mutta palkka ei oikein houkutellut. Eivät suoraan sanoneet, paljonko olisivat meille olleet valmiita maksamaan, mutta yleensä thaimaalaisille opiskelijkoille kuulemma maksetaan 6 euroa ...päivässä.

Perjantaina haettiin viimeiset annokset Japaninaivotulehdusrokotusta. Nyt pitäisi olla 3-5 vuoden immuniteetti tautia vastaan. Kokonaisuudessaan rokote tuli maksamaan reilut 60 euroa, kun Suomessa sama maksaa 260 €. Illalla saatettiin myös toinen trilogia päätökseen ja katsottiin Back to the Future Part III. Lauantaina oli tarkoitus lähteä MBK:hon, mutta aikaa meni muuhun säätämiseen sen verran kauan, että päätettiin käydä ensin syömässä. Päädyttiin taas Sizzleriin ja kuten arvata saattaa, eihän me sen jälkeen kyetty mihinkään lähtemään. Ja iltakin alkoi jo olla ovella. Kutsuttiin porukkaa kämppäämme viettämään lauantai-iltaa ja lopulta meillä olikin aika kansainvälinen porukka kasassa. Meidän suomalaisten lisäksi paikalla oli pari saksalaista, thaimaalainen, virolainen ja mexikolainen. Myöhemmin siirryttiin jatkamaan iltaa yökerho Narziin, joka oli oikein tyylikäs paikka. Vaikutti niin sanotusti vähän paremmalta paikalta.

Sunnuntai menikin puhtaasti kouluhommia tehdessä (siis sen jälkeen kun vihdoin herättiin). Pari tulevan viikon luentoa oli siirretty poikkeuksellisesti maanantaille, joten jouduttiin raahautumaan koululle. Näiden järjestelyjen takia tosin tiistai oli sitten poikkeuksellisesti vapaa ja pääsin lähtemään sinne MBK:hon, joka lauantaina vähän jäi. Käytännössä reissussa meni koko päivä ja rahaa meni ihan liikaa, mutta sainpahan tehtyä paljon hyviä hankintoja. Muun muassa löysin pitkällisen etsinnän jälkeen hyvin istuvat farkut. Ja vielä edulliseen 16 euron hintaan. Eivätkä nekään vakiona vielä istuneet, vaan jouduin ostamaan periaatteessa liian suuret housut, joita sitten lyhennettiin ja kavennettiin.

Keskiviikkona olikin vuorossa viikon ensimmäinen välikoe. Aiheena agriculture and resource economics. Tällä kertaa oli ihan oikea tentti, jossa joutui kirjottamaan useamman sivun. Meinasi ihan käsi väsyä, kun piti kahteen tuntiin ehtiä suoltaa ajatukset paperille. Siitä kun oli selvitty, pitikin jo lähteä kotiin lukemaan seuraavaan tenttiin. Perjantaina sitten oli finacial managementin välikoe, joka koostui ainoastaan 30 monivalintakysymyksestä. Koe ei ollut kovin vaikea ja sainkin sen tehtyä tunnissa. Opettaja kommentoi paikallisille opiskelijoille thaiksi jotain, kun palautin tenttipaperin ensimmäisenä. Ainoa sana jonka ymmärsin oli falang - vapaasti käännettynä länsimaalainen.

Jottei homma menisi sentään ihan täysin Bangkokissa nysväämiseksi, päätettiin tehdä lauantaina päivätrippi Thaimaan entiseen pääkaupunkiin Ayutthaya. Kaupunki sijaitsee noin 70 kilometriä Bangkokista pohjoiseen. Se toimi Ayutthayan kuningaskunnan pääkaupunkina vuodesta 1350 vuoteen 1767 asti, jolloin burmalaiset hyökkäsivät maahan ja tuhosivat sen. Ayutthaya on täynnä historiallisten temppeleiden ja muiden rauniota.

Turistit poseeraamassa

Olin kuvitellut, että Ayutthayassa olisi suuri yhtenäinen rauniokaupunki, mutta se onkin ihan normaali, Thaimaan mittapuulla nykyaikainen, kaupunki, jonne on ripoteltu raunioita vähän sinne tänne. Huono puoli tässä on, että melkein jokaiseen kohteeseen päästäkseen on maksettava erillinen pääsymaksu. Lisäksi välimatkat ovat suht pitkiä, joten jonkun kulkuneuvon vuokraus on käytännössä välttämätöntä. Alun perin meinattiin ottaa alle polkupyörät, mutta päädyttiinkin ottamaan skootterit ilman kuumuuden vuoksi. Eikä päätöstä tarvinnut myöhemmin katua.

Vähän paremmassa kunnossa oleva temppeli

Temppelissä asuva melko näyttävän kokoinen Buddha

King of the hill!

Ayutthayassa tulvii

Khmer-tyyliä

Katseltuamme riittävästi temppeleitä palattiin Bangkokiin ja päätettiin tehdä samana iltana toinen kulttuurimatka. Tällä kertaa Bangkokin pimeämmälle puolelle. Tai oikeastaan hyvinkin värikkäälle alueelle, Nana entertainment plazalle. Paikka ei poikkea käytännössä mitenkään muista vastaavista punaisten lyhtyjen alueista, joita olemme muissa kaupungeissa nähneet. Tulipahan nähtyä sekin puoli Bangkokista. Sunnuntaina yritettiin käydä tekemässä viime hankintoja tulevaa reissuamme varten viikonlopputorilla, mutta eihän sieltä tietenkään mitään löytänyt, mitä oli etsimässä. Muuta tavaraa kyllä tarttui taas mukaan. Onneksi ei tällä kertaa kovin paljoa.

Maanantaiksi meille oli järjestetty retki Pattayalle thaikielen kurssin puolesta. Tällä kertaa ei tosin menty Walking streetille, vaan päästiin näkemään toisenlainen Pattaya. Ensimmäisenä kohteena meillä oli Mini Siam, joka oli ihan okei, muttei mitenkään erikoinen. Paikka on käytännössä pieni puisto, johon on tehty pienoismallit Thaimaan ja muun maailman tärkeimmistä nähtävyyksistä. Legolandissa käyneenä nämä eivät hirveästi hätkähdyttäneet, vaikka ihan hienoja ovatkin.

Tästä rastista selvittiin melko nopeasti ja päästiin siirtymään seuraavaan paikkaan, Nongnooch tropical gardeniin, joka on yksi maailman suurimmista kasvitieteellisistä puutarhoista. Siirtyminen sujui riemukkaasti party-van:lla, joka meidän käyttöön oli vuokrattu. Kyseessä oli hieman paremman luokan minivan, jossa jalkatilaa oli reilummin ja sisustus mukavempi. Autoon oli myös asennettu melkoiset poppilaitteet, jotka otimme haltuun jo menomatkalla. Hermanilla sattui olemaan mukanaan muistitikku täynnä meneviä biisejä, joten tunnelma oli katossa koko matkan. Paitsi ehkä kuskilla, joka välillä sääti volyymia pienemmälle, kun innostuttiin liikaa.
 
Tropical garden oli myös nätin näköinen paikka, mutta noh, siellä oli kasveja... Onpa noita tullut nähtyä ennenkin. Sen sijaan arapaimoja en ollut ennen nähnyt. Niitä oli parissa altaassa pienen lammen keskellä melkoinen määrä. Niitä pääsi myös syöttämään pienillä kaloilla, jos maksoi 50 snt kalalta. Muutama meistä päättikin kokeilla sitä ja en olisi uskonut miten nopeati ja ärhäkästi muuten niin laiskasti liikkuneet kalat syötin nappasivat. Rannalla oli akvaarioissa esillä myös muita kaloja sekä pari kilpikonnaa, joita käytiin ihmettelemässä.

Kuvan elukat eivät ole aitoja

Kilppari on aito

Arapaimoja, en menis sekaan uimaan

Sitten olikin vuorossa ruokailu puutarhan buffetissa. Ai että oli hyvää. Onneksi siitä jatkettiin eteenpäin tramilla, sillä kävelystä ei olisi tullut mitään siinä ähkyssä. Kierrettiin lenkki alueella oppaan kertoessa samalla kasveista ja puutarhan toiminnasta. Välillä jalkauduttiin katselemaan ja taas jatkettiin, kunnes päästiin päätepysäkille, jossa oli show eri thaikulttuurin osa-alueista. Oli tanssia, vanhoja taistelutaitoja, thai-nyrkkeilya (joka tosin oli täysin näyteltyä) ja muuta showta.

Tanssiesitys

 Kulttuurishown jälkeen oli vuorossa retken paras anti, elefanttishow. Norsut mm. heittivät tikkaa, ajoivat kolmipyöräisellä, keilasivat ja antoivat hierontaa katsojille. Norsuille sai myös syöttää banaaneja, niiden tullessa sellaisia aina ohjelmanumeron jälkeen pyytämään.

Helmi pääsi norsun kyytiin

Norsujen rankkarikisa

Syöttämässä norsua banaaneilla

Maksua vastaan olisi saanut ottaa kuvia itsestään huumatun tiikerin kanssa

Puutarhan jälkeen pysähdyttiin vielä tekemään kierros Pattayan jalokivikokoelmalla, josta olisi voinut ostaa jos jonkin näköistä bling blingiä. Kierroksen jälkeen päästiin vihdoin palaamaan takaisin Bangkokiin. Thaimaalaiseen tapaan jonkin verran suunnitellusta myöhässä. Tiistaina ja keskiviikkona hoidettiin vielä viimeiset asiat kuntoon perjantaina alkavaa road trippiämme varten. Tuli myös koeajettua Elefanttitalon sauna ja viereinen elokuvateatteri. Olin jo melkein unohtanut miten mukavaa saunominen on. Sauna oli yllättävän suomalaistyylinen ja kuuma. Myöhemmin käytiin Major Cineplexissä katsomassa leffa Abduction. Kyseinen pätkä on saanut paljon haukkuja kriitikoilta, mutta omasta mielestäni se oli oikein viihdyttävä. Juoni oli mielenkiintoinen ja actionkohtaukset näyttäviä. Ei harmittanut maksaa sitä paria euroa lipusta.

Tarkoitus on kulkea Kambodzan läpi bussilla Ho Chi Minh Cityyn Vietnamiin. Matkalla pysähdytään Siem Reapiin ihailemaan Angkor Watin temppeliä sekä Kambodzan pääkaupunkiin Phnom Penhiin. Kambodza on Madventuresin mukaan 4 G aluetta, joka tarkoittaa että parhaiten alueelle vetävät jengiä guns, girls, ganja ja gambling. Kuullostaa lupaavalta! Ho Chi Minhistä lennetään ajanpuutteen takia suoraan Vientianeen Laosiin ja jatketaan samalla vauhdilla Vang Viengiin tuubailemaan. Takaisin Bangkokiin olis tarkotus palata Vientianessa pysähtyen reilun parin viikon päästä. En ota matkalle läppäriä mukaan, joten seuraavia päivitykset postaan about kolmen viikon päästä.

Torstaina oli vielä luokkaretki Bangkokin Hard Rock Cafeen, jossa meille kerrottiin puljun historiasta ja strategiasta, ja mikä vielä tärkeämpää, tarjottiin ruokaa. Alkuruoaksi oli keitto ja pääruoan sai valita muutamasta houkuttelevasta vaihtoehdosta, mutta eipä siinä oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin tilata kuuluisa Hard Rock Cafe legendary 10 oz. hamburger, kun en ollut sitä aiemmin päässyt maistamaan. Vatsa tuli tuosta sen verran täyteen, että teki melkein tiukkaa saada ateriaan kuuluva jälkkäri syötyä. Syönnin jälkeen siirryttiin Thaimaan suurimman riisintuottajafirman, CP:n, konttorille kuuntelemaan ylipitkää selostusta niiden riisibisneksestä. Esitys olisi muuten ehkä ollut ihan jees, ellei olisi alkanut väsyttää niin perhanasti ateriaa sulatellessa.

Huomenaamuna olis sitten lähtö edessä. Palataan muutaman viikon päästä!

Vesiputouksia ja aurinkorantoja

Nyt onkin reilu pari viikkoa vierähtänyt edellisestä blogikirjoituksestani. Syy tähän hieman pidempään väliin on, että peruselämä Bangkokissa alkaa sujua jo melko rutiinilla, eikä Ko Samet -reissun jälkeisellä kouluviikolla tapahtunut käytännössä mitään jännittävää. Perus koulussa ja välillä salilla käymistä, vai olikohan toisinpäin... No joka tapauksessa viikon jännittävimpiin tapahtumiin lukeutui mm. se että viimeinen maitohappobakteeri tuli napattua torstaina. Mutta kai tuo maha on jo hiukan ehtinyt tottua, kun ei ole pahemmin vihoitellut. Tämä viikko taas on mennyt niin sykkeellä, ettei vaan ole ehtinyt kirjoittamaan.

Toinen mainitsemisen arvoinen asia siltä viikolta oli se, että keskiviikkona oppitunti oli - vaihteeksi - peruttu, joten päätettiin Joonan kanssa lähteä salilla käynnin jälkeen lähteä keskustaan shoppailemaan. Itse lähdin etsimään sandaaleja, joita oli yllättävän vaikea löytää jopa MBK:n kokoisesta puljusta. Sandaalit olivat joko (thaimaan hintatasolla) melko kalliita tai sitten ei  löytynyt oikeaa kokoa. Loppujen lopuksi löysin yhden suuremman kaupan sisältä Gambol-merkkisten kenkien myyntipisteen, jossa oli alennusmyynti käynnissä. Thaimaalaisen merkin laatu hiukan epäilytti, sillä näin joidenkin lankojen repsottavan jo valmiiksi, mutta päästin kuitenkin ostaa kengät, sillä ne olivat jalassa ihan miellyttävät ja maksoivat vain 7 euroa. Jos niillä nyt selviäisi edes sen aikaa, että löydän paremmat kengät sopuhintaan.

MBK:n jälkeen lähdettiin myös tsekkaamaan Siam Paragon, jota ei viime reissulla jaksettu tutkia käytännössä ollenkaan. Eikä Joona silloin edes ollut vielä maisemissa. Tällä reissulla vasta tajusin, kuinka valtava rakennus sekin on. Monia kerroksia täynnä kaikkia mahdollisia trendimerkkien liikkeitä ja valtava elokuvateatteri yläkerrassa. Pelkästään kaikki yleiset aulatilat ovat valtavia. Elokuvateatterissakin taitaa olla 16 eri teatterisalia.

Tuntien peruutusten ja opettajan kiireiden takia meille oli laitettu Financial Managementin oppitunti sunnuntai-iltapäivälle, jonka takia osa porukasta oli jäämässä viikonlopuksi Bangkokiin. Me haluttiin Joonan ja Erikan kanssa kuitenkin hyödyntää tämä lyhyempikin tilaisuus ja lähteä katsomaan suhteellisen lähellä olevia Erawanin vesiputouksia. Pakattiin perjantaiaamuna tavarat valmiiksi ja suunnattiin heti thaikielen jälkeen kohti Bangkokin eteläistä bussiasemaa, josta matka jatkuisi kohti Kanchanaburin kaupunkia. Koska oli perjantai-iltapäivä, taksimatka kämpältä asemalle kesti melkein 1,5 tuntia ja matkaa taitettiin 27 km. Nyt taas huomasi miten iso kaupunki Bangkok todellisuudessa on. En tosin ole ihan varma ajattiko kuski meidät tarkoituksella pidempää reittiä, sillä takaisin tullessa matkaa tuli vain 20 km. Mutta haluaisin uskoa, että kuski valitsi kiertoreitin vain sen takia, että pääväylä oli aivan tukossa. Tuota kautta sentään vähän edettiin.

Päästiin kuitenkin lopulta bussiasemalle vähän ennen kuutta. Vähän aikaa meni, että löydettiin oikea lippuluukku. Asemalla on kymmeniä lippuluukkuja vierekkäin, koska jokaiselle kohteelle on oma luukkunta. Ehdittiin kuitenkin ostaa liput sopivasti kuudelta lähtevään bussiin. Lähdettiin juoksujalkaa seuraaman opasteita terminaalille 10, josta bussin oli tarkoitus lähteä. Kun saavuimme paikalle ja ihmettelimme, missä bussimme on, paikalliset kertoivat että se lähteekin toiselta terminaali kympiltä! Ei siis mitään logiikkaa tässäkään järjestelmässä! Ei muuta kun rakennuksen läpi toiselle puolelle, josta löytyi oikea terminaali 10. Ehdittiin kuitenkin kyytiin ja päästiin matkaan. Matka kesti noin kaksi ja puoli tuntia ja käytännössä koko matkan tienvarsilla oli asutusta. Välillä enemmän ja välillä vähemmän, joten ei oikein tiennyt missä kohtaa kylä vaihtui toiseen.

Jossakin vaiheessa bussi sitten pysäytettiin ja sanottiin, että nyt ollaan perillä. Käytännössä heti ulosastuessamme ensimmäinen taksikuski tuli kyselemään mihin ollaan menossa ja tarjoamaan kyytiä. Kerrottiin ettei tiedetä vielä, hän lupasi heittää meidät halpaan majataloon. Oltiin taas hieman epäileväisiä, mutta päätettiin kuitenkin ottaa kyyti tiukan hintaneuvottelun jälkeen, jotta päästään ainakin oikealle alueelle. Tiedettiin että matkaa Kwai joen varteen, jossa suurin osa majataloista sijaitsee, on kuitenkin useampi kilometri.

Päädyttiin Jollyfrog nimiseen backpacker guest houseen, joka yllätykseksemme tosiaan oli halpa. Yhden hengen huone maksoi vain 70 bahtia eli 1,75 € yöltä. Huoneessa ei tosin ole omaa vessaa. Näitä huoneita oli vapaana vain yksi, joten jouduimme ottamaan Joonan kanssa kalliimman, 5 €:n, huoneen yhdessä. Tässä huoneessa kuitenkin oli kaksi erillistä sänkyä ja oma vessa ja suihku.

Kyseinen majatalo oli muutenkin todella hyvä diili. Paikassa on todella upea sisäpiha palmuineen ja riippumattoineen sekä ravintola, josta saa myös länsimaista ruokaa halvalla. Oma annokseni Gordon Bleu:tä maksoi yhteensä noin kolme euroa, sisältäen ison juoman.

Maisema pihalta joen yli

Kolmen euron annos

Maisema riippumatosta katsottuna

Aamulla herättiin aikaisin ja aamupalan jälkeen otettiin taksi takaisin bussiasemalle, josta lähdettiin kello yhdeksän bussilla kohti Erawanin luonnonpuistoa ja sen vesiputouksia. Reissuun kannattaa lähteä ajoissa, sillä vaikka matka ei ole kovin pitkä, vain noin 65 km, aikaa siirtymiseen menee paikallisella bussilla kuitenkin 1,5 tuntia. Ja viimeinen bussi takaisinpäin lähtee klo 16. Meidän bussimme lähti perinteiseen tyyliin 20 minuuttia myöhässä. Todennäköisesti siksi, että tasan yhdeksältä kyydissä ei ollut vielä riittävästi asiakkaita.

Jo matkalla luonnonpuistoon maisemat olivat upeita. Suuria vihreitä metsäisiä tasankoja, joiden takana kalkkikivivuoret jyrkkine seinineen ja luolineen nousevat rajaamaan maisemaa. Kanchanaburin provinssi on todella kaunista aluetta, jossa kannattaa vierailla, jos on liikkeellä Keski-Thaimaassa. Itse luonnonpuistoon saavuimme klo 11. Myös tällä kertaa pääsimme opiskelijoina sisään thaihintaan eli 1 €:llä. Luonnonpuiston portilla, mihin bussi meidät jätti, tapasimme kaksi saksalaista lääkäriopiskelijaa, Andreaksen ja Sebastianin, jotka ovat harjoittelujaksolla yhdessä Bangkokin sairaaloista. Tulimme heti hyvin juttuun ja päätimme lähteä porukassa tsekkaamaan putouksia.

Erawanin vesiputous osoittautui aivan mahtavaksi paikaksi. Putous koostuu seitsemästä tasosta, joista ylimmän sanotaan muistuttavan intialaista kolmipäistä norsujumalaa Erawania, josta paikan nimi on peräisin. Itse en kyllä onnistunut löytämään yhdennäköisyyttä, mutta kai se siellä jossain on. Putouksilla on siis 7 paremmin erottuvaa tasoa, vaikka se jatkuukin melko tasaisena virtana koko matkan. Jokaisella tasolla putoukset ovat muodostaneet alleen eri kokoisia altaita, joiden turkoosiin veteen pääsee uiskentelemaan ja vilvoittelemaan rankan nousun jälkeen. Vesi oli ainakin tällä kertaa juurikin sopivan lämpöistä. Lämmintä, mutta kuitenkin sen verran viileämpää kuin ilma, että se virkistää oloa ja antaa pakopaikan ilman kuumuudelta. Säänkin suhteen meillä kävi hyvä tuuri, sillä paikkaan oli luvattu puolipilvistä ja mahdollista sadetta. Sadetta ei kuitenkaan tullut, vaan aurinko paistoi koko päivän.

Putoukset sijaitsevat käytännössä keskellä viidakkoa ja näkyvyys polulta metsään ei ole kuin muutama metsi. Ensimmäisille parille tasolle menee ihan asvaltoitu tie, jonka jälkeen matka jatkuu polkua pitkin. Tässä luonnonpuistossa on myös huolehdittu siisteydestä ja tasoa kaksi pidemmälle ei saisi viedä mitään ruokia eikä juomia. Mutta eihän siitä nyt mitään tule, että vaellat monta tuntia vuoren reunaa ylös-alas ilman juomista. Itse ainakin vein pari pientä vesipulloa mukanani, ja niin tekivät monet muutkin. Kunhan vain tuo roskansa takaisin alas, eikä heitä niitä metsään, kuten thaimaalaisilla on valitettavan usein tapana. Ilmeisesti homma kuitenkin toimii, sillä en nähnyt ylemmilläkään tasoilla lojumaan jätettyjä roskia.

Bambut bloggaa näkyvyyden melko tehokkaasti

Maisema näköalatasenteelta

Ja putoukset jatkuu

 Matkaa ylimmälle tasolle on yhteensä noin pari kilometriä. Tasolle neljä, tai oikeastaan viisi, pääsee vielä melko helposti kävellen, mutta ylemmäs mentäessä polku käy yhä hankalammaksi ja ylös päästäkseen joutuu vähän kiipeilemään. Lisäksi tasolla kuusi joutuu kahlaamaan matalan veden läpi, eli kannattaa ottaa jalkaan sellaiset kengät, jotka saavat kastua. Vaikka ylös päästäkseen joutuu näkemään vähän vaivaa, se kannattaa! Näkymä on todella upea ja se fiilis, kun pääsee kaiken sen hikoilun jälkeen rentoutumaan ylimmän putouksen altaaseen, on aivan mahtava. Todellinen voittajafiilis. Vaikka sanoin että ylös päästäkseen joutuu hiukan kiipeilemään, niin ei se mitään vuorikiipeilyä kuitenkaan ole. Jokainen, jolla on suunnilleen terveet jalat, pääsee kyllä ylös asti, mutta hiki siinä hommassa kyllä tulee.

Ylimmällä tasolla

Ylätason pooli

Suihkussa

Ei sinne ylös ole pakko kerralla nousta. Välillä voi jäädä aina altaisiin uimaan ja jatkaa sitten matkaa kun hengitys on ehtinyt tasaantua. Joihinkin altaisiin voi hyppiä niitä reunustavilta kiviltä tai putouksen päältä. Yhdellä tasolla pystyy myös laskemaan putousta pitkin alla olevaan altaaseen kuin olisi vesiliukumäessä.

 

Iloittelua putouksella

Altaat olivat myös täynnä kaloja, jotka tulivat näykkimään kuollutta ihoa kropastasi. Kalaterapiaa koko rahan edestä. Pienet kalat, joita noissa hierontapaikkojen altaissa, ja Saimaassa, näykkivät ihoa, pelkästään kutittavat, mutta nämä kalat olivat isompia. About 10-15 cm pitkiä ja ne eivät enää pelkästään kutita, vaan oikesta sen tuntee, kun ne haukkaavat. Se ei satu, mutta tuntuu hiukan karhealta. Ei niillä hampaita ole, mutta kun näitä kaloja päästää liian monta yhtä aikaa näykkimään alkaa se jo tuntua hiukan häiritsevältä. Hieman kuumottavaa tosin oli se, että isoimmat kalat näissä altaissa olivat about kilon painoisia jötkäleitä! Onneksi ne pysyttelivät pohjalla, eivätkä tulleet napsimaan ihmisiä. Jos ei halunnut tulla näykityksi, täytyi vain pysyä liikkeessä. Heti jos pysähtyi, kalat olivat kimpussa.

Takaisin lähtiessämme ehdimme haukata vähän välipalaa parkkipaikan ruokakojuista ennen bussin lähtöä takaisin. Yhdestätoista neljään oli aika sopiva aika viettää putouksella. Siinä ehti hyvin nähdä koko paikan, ottaa kuvia ja uiskennella luonnonaltaissa, mutta paikka ei ehtinyt käydä tylsäksi eikä nälkä liian kovaksi. Putousten kauneudesta on vaikea antaa arvoistansa kuvaa sanoin, mutta ehkä kuvat kertovat enemmän.

Paluumatka Kanchanaburiin sujui hieman joutuisammin kuin menomatka. Ehdittiin vielä käydä syömä uusien ystäviemme kanssa ennen kuin jatkoimme matkaa kohti Bangkokia. Saksalaiset jäivät Kanchanaburiin vielä toiseksi yöksi. Kanchanaburin kaupunki on oikein miellyttävä paikka. Se ei ainakaan näin low seasonin aikaa ollut täynnä turisteja, vaan tunnelma oli leppoisan rauhallinen. Kaupunki on myös halpa verrattuna muihin paikkoihi, joissa olemme käyneet, eikä siellä ilmennyt minkäänlaista kuumotusta. Kukaan ei yrittänyt huijata meitä, eikä tyrkyttää väkisin jotain joutavaa roinaa. Täällä olisi viihtynyt pidempäänkin.

Kanchanaburissa sijaitsee myös kuuluisa Kwai-joen silta. Silta itsessään ei ole niin kummoinen, mutta mikä tekee sen erityiseksi on sen historia. Ja kuuluisan sillasta tekee siitä ja sen historiasta tehty elokuva (joka tosin ei ole täysin totuudenmukainen). Japanilaiset rakennuttivat sillan death railway:nä tunnetun rautatien, johon myös Kwai-joen ylittävä silta kuuluu, toisen maailmasodan aikana turvatakseen aseiden ja tarvikkeiden viennin Malesiasta Burmaan (jotka molemmat se oli miehittänyt). Nimensä rata on saanut siitä, että japanilaiset käyttivät työvoimanaan liittoutuneita ja aasialaisia sotavankeja, joista arviolta 100 000 kuoli epäinhimillisissä oloissa erilaisiin tauteihin, nälkään ja silkkaan uupumukseen. Nykyinen silta ei ole alkuperäinen, vaan liittoutuneet pommittivat sen maan tasalle sen valmistumisen jälkeen ja paikalle rakennettiin uusi silta sodan loppumisen jälkeen.

Sunnuntaina olikin sitten koko iltapäivä koulua. Illalla mentiin vielä Niklaksen kanssa pelaamaan biljardia Tuk Changin ja Major Cineplexin välissä olevaan ravintolaan, jonka jälkeen päivä olikin aika lailla pulkassa. Maanantainakaan ei tapahtunut mitää kovin ihmeellistä. Katsottiin illalla kämpällä Back to The Future -trilogian kaksi ensimmäistä osaa ja mentiin nukkumaan. Tiistai olikin sitten mielenkiintoisempi päivä. Oltiin sovittu että mennään syömään viikonloppuna tapaamiemme saksalaisten kaverien kanssa ja vaihdetaan samalla valokuvia Erawanin putouksilta.

Tehtiin se virhe, että lähdettiin taksilla kämpältä vanhaan kaupunkiin joen varteen, jossa olimme sopineet tapaavamme. Matkaan meni puolitoista tuntia! Opinpahan ainakin sen, etten enää ikinä lähde taksilla sinne iltapäiväneljän ja kuuden välillä. Ja kun viimein päästiin joen rantaan, taksikuski vei meidät väärälle laiturille. Oli onnistunut jotenkin kuulemaan tai ymmärtämään haluamamme kohteen väärin! Lopulta kuitenkin saatiin jengi kasaan ja siirryttiin lautalla joen yli erääseen saksalaisten tuntemaan rantaravintolaan, jossa söimme ja katselimme auringonlaskua. Syönnin jälkeen käveltiin vielä Khao San roadille jatkamaan iltaa tuoppien ääressä.

Wat Arun auringon laskiessa

Ilta menikin ihan onnistuneesti. Ainoa huono puoli oli, että seuraavana aamuna meinasi koulussa hiukan väsyttää, mutta kokeneena tieteenharjoittajana tästäkin hengissä selvittiin. Koulun jälkeen tosin joutui ottaa pienet päiväunet. Meidän ollessamme koulussa ystävämme Niklas jätti häntä hyvin palvelleen vaatehuoneen ja muutti tien toiselle puolelle omaan kämppään. Ilta menikin taas sunnuntailta tutussa ravintolassa syödessä ja biljardia läiskiessä. Torstaipäivä oli itselläni poikkeuksellisesti vapaa, joten en tehnyt päivän aikana käytännössä mitään järkevää.

Perjantaiaamuna saatiin soitto Dr. Kowitilta, jossa hän kertoi senpäiväisen thaikielen tunnin olevan peruttu kokouksen takia. Tämähän sopi meille, sillä olimme päättäneet lähteä viikonlopuksi Hua Hiniin, vajaat 200 kilsaa lounaaseen. Nyt pääsimme lähtemään odotettua aikasemmin. Saavuimmekin Hua Hiniin jo hyvissä ajoin iltapäivällä ja lähdimme metsästämään majapaikkaa. Lopulta löysimme mielenkiinoisen paikan, Kingshomen, jonka omistaa Tanskasta kotoisin oleva jo eläkkeelle jäänyt John, joka myös asuu thaimaalaisen vaimonsa kanssa paikassa. Paikka oli omituisella tavalla miellettyvä. Vähän kuin monet Johnny Deppin leffat. Talo oli koristeltu lukuisilla ympäri maailmaa tuoduilla esineillä. John on mukava kaveri, joka juttelee mielellään asiakkaiden kanssa. Mekin kävimme hänen kanssaan pitkät keskustelut jos jonkinlaisista asioista. Ensimmäistä kertaa tällä reissulla tuli keskusteltua jonkun kanssa maailman talouspoliittisesta tilanteesta. Ihan kaikkien kanssa se ei täällä onnistu. Huoneen hintaan kuului myös aamupala ja kahvin ja veden vapaa käyttöoikeus.

 

Hua Hin, joka aikoinaan oli hiljainen kalastajakylä, on muuttunut melkoisesti sen jälkeen kun kuningas Rama neljäs rakennutti kesähuvilansa sinne. Hua Hinissä on pari katua täynnä pieniä baareja, joissa melkein jokaisessa on ainakin yksi biljardipöytä. Hua Hinin baareissa on se hyvä puoli, että niissä saa pelata ilmaiseksi bilistä, kunhan ostaa jotain juomaa. Myös punaiset valot ovat löytäneet tiensä Hua Hiniin. Monissa, tai oikeastaan suurimmassa osassa, näistä baarikatujen pubeista oli tarjolla myös seuralaispalveluja. Pattayan tapaan seasta löytyi paljon myös ladyboyta, jotka olivat taas kaikkein aggressiivisimpia seuran tarjoajia. Hieman häiritsevää on myös ettei kaikista näistä ilolinnnuista pysty varmuudella sanomaan ovatko he naisia vai eivät. Mutta toisaalta kun ei ole mitään taka-ajatuksia, sillä ei loppupeleissä ole mitään väliä.

Illan aikana kävi myös yksi iloinen sattuma, kun oltiin pelaamassa biljardia eräässä kuppilassa, viikko sitten Erawanilla tapaamani Andreas kävelee baarin ohi. En edes tiennyt, että hän oli tulossa Hua Hiniin. Andreas oli juuri tullut Hua Hiniin ja käytyään heittämässä kamansa guest houselleen saimme tiimiimme yllättävän lisävahvistuksen. Myöhemmin törmättiin toisessa pubissa myös muutamaan muuhun suomalaiseen, jonka kanssa vaihdettiin muutamat sanat. Yksi oli mm. järjestämässä vapaaottelutapahtumaa Bangkokissa.

Itse Hua Hinissä ei ole oikein mitään nähtävää, joten päätettiin lähteä pienelle seikkailulle. Vuokrattiin skootterit ja lähdettiin niillä 65 kilometrin päässä sijaitsevaan Khao Sam Roi Yot National Parkiin. Nimi tarkoittaa kolmensadan vuorehuipun luonnonpuistoa. Saattueeseemme kuului minun lisäkseni Niklas, Andreas, pari thaimaalaista tyttöä, joiden kanssa oltiin istuttu iltaa, yksi thaityttö lisää, jonka nämä kaksi muuta tunsivat sekä hänen kanssaan yksi irlantilainen jätkä. Melko kansainvällinen ryhmä siis.

Ajaessa pääsi kokemaan vauhdin huumaa, sillä tie oli pääasiassa hyvässä kunnossa, eikä liikennettä ollut liikaa. Skoottereiden huiput olivat varmaan about 100 km/h, mutta hiukan vähempikin vauhti riitti meille matkanopeudeksi. Kypärissä ei nimittäin ollut visiireitä, joten jo kahdeksankympin vauhdissa tuuli alkoi käydä melkoisesti silmiin, vaikka sitä aurinkolaseilla yrittikin blogata. Ei myöskään tunnettu reittiä ihan tarkkaan, joten välillä piti pysähtyä lukemaan karttaa. Oltiin päästy jo parinkymmenen kilsan päähän puistosta kun Niklaksen pyörästä puhkesi takarengas ilman mitään havaittavaa syytä. Pysäytettiin yksi paikallinen kaveri ja hän neuvoi, että meidän on palattava kilometrin verran takaisinpäin pieneen kylään, jossa rengas voidaan korjata. Nyt kun oltiin pysähdyksissä, pääsin ottamaan pari maisemakuvaa edessä jo häämöttävistä vuorista.

Käytettiin renkaan korjaukseen kuluva aika hyödyksi ja istuttiin viereiseen keittiöön lounaalle (joka oli taas miltei ilmainen, koska ei oltu missään turistiravintolassa). Kun oltiin saatu syötyä, pyörä oli taas valmis liikenteeseen ja matka jatkui. Muiden matkaajien lisäksi tiellä joutui varomaan kulkukoiria, jotka joskus vain jumittivat keskellä tietä sekä lehmiä, jotka laidunsivat tien varressa. Ne oli yleensä kytketty liealla puihin kiinni, mutta lieat olivat usein niin niin pitkiä, että lehmät tien reunaan asti. Osa onneksi laidunsi vapaana aitojen sisällä, eivätkä olleet meidän tiellä. Oli jotenkin omituista nähdä lehmiä laiduntamassa palmujen keskellä. On niin tottunut Suomessa siihen että lehmät laiduntavat niityillä tai pelloilla, eivät trooppisissa metsissä.

Tämä kuva on jo luonnopuiston sisäpuolelta

Saavuttuamme luonnonpuistoon, yritimme taas saada opiskelija-alennusta pääsylipusta, mutta myyjät eivät oikein tuntuneet tietävän miten meidän kanssamme pitäisi toimia ja lopulta päätyivät veloittamaan puolet normaalihinnasta eli 100 THB (2,5€). Lisäksi moottoripyörän tuomisesta alueelle piti pulittaa extraa 50 snt. Alue on niin iso, ettei siellä ilman kulkuneuvoa ehdi mihinkään. Ensimmäisenä mentiin yhteen alueen tippukiviluolaan. Luolassa pääsi kulkemaan ohjattua reittiä pitkin kierroksen pilkkopimeässä luolassa. Vuokrattiin luolan suulta pari taskulamppua, joita ilman luolaan ei ole mitään asiaa.

"Polku" luolan suuaukolle

Sisään vaan!

Ensimmäiseksi jouduimme kiipeämään kivistä mäkeä ylös reilut sata metriä, joka oli pieni saavutus jo itsessään. Koska kyse on tippukiviluolasta, ei siellä tietenkään ole mitään polkua, jota pitkin kävellä, vaan kyltein oli merkitty reitti, jota pääsi jotenkin kulkemaan kiviä pitkin pomppien. Välillä luolassa oli niin ahtaita kohtia, että joutui konttaamaan eteenpäin. Vinkiksi niille, jotka aikovat vierailla tässä luolassa, ottakaa mukaan hyvät kengät, sillä kivet ovat teräviä ja seinämät välillä melko jyrkkiä. Juuri ostamani Gambollin sandaalit eivät olleet paras vaihtoehto tälle reissulle. Toinen vinkki on, että älkää pukeutuko ykkösiinne, kun tulette. Vaatteet tulevat likaantunmaan luolassa aivan varmasti.

Mitenköhän pitkälle pudotus jatkuu?

Välillä meinasi olla ahdasta

Luola oli kyllä näyttävän näköinen, kun sinne pääsi sisälle asti. Suurissa aukeissa onkaloissa nukkui valtava määrä lepakoita. En ole ikinä nähnyt niin paljon lepakoita yhdellä kertaa. Osa häiriintyi, kun katselimme niitä valon kanssa ja lähtivät lentelemään, mutta onneksi niitä ei ollut kovin montaa. Lepakoiden lisäksi luolassa asui jotain viiden sentin mittaisia hyönteisiä, joilla oli 20 senttiä pitkät tuntosarvet sekä noin kämmenen kokoinen hämähäkki.

Luolasta päästyämme päätimme suunnata suoraan puiston rannalle rentoutumaan. Matkalla sinne näimme paljon valkoisia haikaroita, jotka pyydystivät matalista ojista joitain pikkukaloja. Ranta oli hieman pettymys, sillä se oli täynnä kulleita kaloja ja rapuja, muovipusseja ja muuta roinaa. Eikä samea vesikään houkutellut uimaan kauheasti. Vähän oli kuitenkin kahlattava viilennykseksi rankasta luolakiipeilystä. Sieltä lähtiessämme, olin hiestä märkä, kuin olisin käynyt suihkussa. Onneksi ulkona tuuli hiukan.

Uloskäynti häämöttää

Vihdoin takaisin avarassa maailmassa

 

Biitsikin näyttää kauempaa tarkasteltuna ihan hyvältä...

Onneksi rantaravintolat sentään ovat tyylikkäitä

 





















Rannalta lähtiessämme auringonlasku alkoi lähestyä, joten otimme suunnaksi taas Hua Hinin. Matkalla pysähdyimme vielä Hua Hinin lähellä olevalle, hieman mukavemmalle rannalle, jossa kävimme syömässä. Hua Hiniin päästyämme pidimme pienen lepohetken, jonka jälkeen lähdimme taas ulos. Hua Hinin parasta antia ovat varmaan juurikin ne lukuisat pubit, joissa saa läiskiä biljardia ilmaiseksi juomia nauttiessaa. Kunnon bilettämiseen paikka ei oikein sovellu, sillä kaikki baarit menevät kiinni jo kahdelta.

Vaikka meillä olikin Hua Hinissä ihan hauskaa, itse paikasta en pitänyt hirveästi. Siellä oli kallista, ranta oli likainen ja vesi sameaa, eikä itse Hua Hinissä ole juuri mitään nähtävää. Sunnuntaina päätimmekin jättää Hua Hinin ja lähteä Niklaksen kanssa vielä yhdeksi yöksi parikymmentä kilometriä lähempänä Bangkokia sijaitsevaan Cha-amin kaupunkiin. Herman ja Joona päättivät palata jo takaisin Bangkokiin.

Cha-am on Hua Hiniä hieman isompi kaupunki, jota paikallinen väestö käyttää paljon viikonloppulomien kohteena. Löydettiin hinta-laatusuhteeltaan erinomainen kämppä yhdeksi yöksi. Huoneessamme oli kaksi erillistä makuuhuonetta, jotka oli erotettu toisistaan väliovella ja molemmissa niistä oli leveä parisänky. Lisäksi löytyi myös tietysti vessa ja erikoisuutena lämmin suihku. Ja tietysti ilmastointi. Kaikesta tästä maksoimme yhteensä 11 €.

Palmubulevardi Cha-amissa

Cha-am on miellyttävän rauhallinen paikka, jossa näkee myös oikeata elämää. Vuokrasimme taas yhden skootterin, jolla lähdimme tutkimaan paikkaa. Beach road, jolle myös me olimme majoittuneet, oli todella miellyttävä. Pitkä tie reunusti nimensä mukaisesti pitkää kaunista rantaa, jonka varteen oli rakennettu hotelleja joka budjetille, alkaen todella tyylikkäistä resorteista aina näihin muutaman sadan bahtin huoneisiin asti. Mukavaa oli myös se, että rantakadun päätyttyä pystyi jatkamaan matkaa pois turistikadulta alueelle, jossa paikalliset kalastajat puuhastelivat omia juttujaan eivätkä olleet kovin kiinnostuneita turisteista. Kävimme yhden aallonmurtajan päässä, jossa porukka oli ongella. Mukavaa oli myös seurata kahden kissanpennun leikkiä kivien välissä. Ne eivät valitettavasti suostuneet valokuvattaviksi. Uusista sandaaleistani petti täällä tarranauhan kiinnikkeen ompele. Ne eivät ilmeisesti pitäneet luonnonpuiston luolakiipeilystä. Noh täytyy etsiä suutari, joka voi ommella sen takaisin kiinni.

Näkymä aallonmurtajan päästä rantaan päin

Silta, jota pitkin aallonmurtajalle piti ajaa

Cha-amissa myös yöelämä on rauhallista. Se muodustuu käytännössä yhden lyhyen kadun varrella olevista pienistä pubeista. Onneksi näissäkin paikossa saa biljardia pelata ilmaiseksi, joten. Lisäki paikalliset pubien pitäjät juttelivat mielellään turistien kanssa, joten viihtyvyys oli oikein hyvä.

Maanantaina haimme muutaman tunnin lisäaikaa skootterin vuokraan ja lähdimme käymään 13 km:n päässä olevassa Cha-am fishing parkissa. Vuokrasimme yhden virvelin kympillä (€) ja ostimme muutamalla eurolla syöttejä ja ei muuta kuin ongelle. Parkissa on kaksi allasta, joihin on istutettu kaloja. Osa kaloista on tuotu ulkomailta, kuten Amazonilta. Olisin halunnut päästä kalastamaan Arapaimaa, mutta siitä olisi joutunut maksamaan 100 €, joten päästin jättää väliin. Menimme toiselle, edullisemmalle altaalle, jossa on vähän pienempiä kaloja ja saimme mukaamme myös oppaan, joka teki meille leipämujusta ja maustelitkusta syötit onkiimme. Ei tarvinnut itse liata käsiään.

Opas myös auttoi kalastamisessa ja olisi myös tartuttanut kalan meille valmiiksi, mutta en tietenkään suostunut tähän, vaikka näin ehkä olisimme useampia kaloja saaneetkin. Se tärppihän on yksi parhaista hetkistä koko kalastuksessa. Vähän aikaa kalastettuamme opas toi kuitenkin meille toisenkin ongen käyttöön, vaikka olimme maksaneet vain yhdestä, joten pääsimme molemmat kalastamaan yhtä aikaa. Saimme muutaman tunnin aikana pyydystettyä yhteensä kymmenkunta kalaa, jotka kaikki olivat jonkin sortin kissakaloja. Myös muut altaalla olijat saivat vain näitä kaloja, vaikka esimerkiksi karppeja piti altaassa myös olla. Suurin saamamme kala painoi oppaan arvion mukaan 20 kiloa.

Ensimmäinen kala

Kalat piti tietysti laskea takaisin uimaan

Kalastuslaituri

Oppaamme

Vapa mutkalla

Olihan se kivaa vedellä kaloja ylös ja tuntea voimaakkaan kalan rimpuilu siiman päässä, mutta silti pidän enemmän kalojen narraamisesta niiden luonnollisessa ympäristössä. Itse se kalan saaminen ei tarjoa samanlaisia fiiliksiä, kun niitä ongitaan altaasta, joka kuhisee kaloja. Mutta hauskaa kuitenkin oli päästä pitkästä aikaa ongelle ja tuntea se fiilis, kun ensimmäiset viisi minuuttia väsytyksestä kala vain vie siimaa puolalta niin kuin haluaa. Seuraavan kuvan kalan väsyttämiseen meni 15 minuuttia. Suurin kala, jonka lammella näimme oli jonkun arvion mukaan 50-kiloinen jötkäle. Kaverilla, joka sen sai, oli mukanaan, joku light luokan vapa, jolla kalan ylössaanti kesti noin tunnin verran. Syöttien loputtua oli aika palata Cha-amin kautta takaisin Bangkokiin ottamaan vastaan seuraavaa kouluviikoa.

Kahen (kymmenen) kilon siika

Tää kaveri väsytti seuraavan kuvan kalaa about tunnin verran

Jäätävän kokoinen jytky!