Jättibuddha

Tämäkin viikko alkoi taas thaikielen kurssilla, jonka jälkee lähdettiin porukalla Supalain altaalle nauttimaan iltapäiväauringosta. Siihen paistaa iltapäivällä paremmin aurinko, kuin omalle altaallemme. Heiteltiin amerikkalaista jalkapalloa altaassa, kuunneltiin musiikkia ja puhuttiin joutavia. Auringon alkaessa laskea joku keksi, että lähdetään Tescoon ostamaan ruokatarvikkeita. Paikka on kuin Suomen Prisma, eli mesta mistä löytyy kaikkea mahdollista peruselämään tarvittavaa ruokaa ja tavaraa. Huomasin, että täällähän myydään pottuja! Ostin muutaman perunan ja paketin jauhelihaa ja tein kunnollista suomalaista ruokaa. Pakko saada välillä vaihtelua ainaisille riisille ja nuudeleille. Harmi etten löytänyt ruisleipää. Sitä alkaa olla ikävä. Ostettiin myös porukassa paistinpannu kämpälle, jotta voidaan paistella munia ja pekonia. Ja tietysti kaikkea muutakin, jos tarvetta tulee.

Täällä eletään muuten tällä hetkellä vuotta 2554 buddhalaisen kalenterin mukaan. Se ei käytännössä vaikuta elämään, mutta on ihan hauskaa että maitopurkissa lukee parasta ennen vuotta 2554. Länsimaalaisen mielestä normaaleja karkkeja on muuten yllättävän vaikea löytää ja lisäksi ne ovat kalliita. Tarkoittaa siis käytännössä samoissa hinnoissa kun Suomessa. Kaiken maailman merilevänaksua kyllä löytyy kahtakymmentä eri lajia. Mutta kukapa täällä karkkeja tarvitsisikaan, kun kadulta saa neljäsosa-ananaksen valmiiksi pilkottuna 25 sentillä. Ananakset ovat täällä erittäin makeita; ei yhtään kirpeitä kuten Suomessa. Hirveästi ei tosin oo viitsiny kaupasta ruokaakaan ostaa, sillä melkein tulee halvemmaksi käydä katukeittiöstä hakemassa joku perus riisi+liha -setti. Lähinnä aamupalatarvikkeita tulee ostettua. Ja tietysti juomista (siis vettä...)

Seuraavana päivänä koulun jälkeen käytiin myös syömässä todellista thairuokaa, eli pizzaa. Nyt kun oltiin taas päästy länkkäriruoan makuun, jatkettiin samalla ja päädyttiin syömään kampuksella olevaan pizzeriaan.

Todellista thaikkuruokaa

Syötyämme kävimme hakemassa toiset pistokset Japanin aivotulehdusrokotteesta. Tällä kertaa hinta oli jostain syystä edullisempi kuin viimeksi ja lisäksi saimme vielä jotain alennusta. En tiedä millä logiikalla tämäkin hinnoittelu toimii, mutta en valita.

Takaisin kämpälle päästyämme oli vasta iltapäivä ja mietittiin, että jotain tekemistä olisi vissiin keksittävä päivän kuluksi. Päätettiin sitten lähteä katsomaan Thaimaan suurinta ja vanhinta temppeliä, Wat Pho:ta. Wat Pho:ssa sijaitsee mm. 1800-luvulta peräisin oleva kullattu 46 metriä pitkä ja noin 15 metriä korkea lepäävä Buddha. Olin tietysti lukenut tämän jo etukäteen ja tiesin, että Buddhapatsas on iso, mutta silti löi ällikällä, että se on oikeasti NOIN iso! Ei sitä oikein kokoa oikein tajua lukemalla blogeja tai Lonely Planetia. Menkää itse katsomaan niin tiedätte.

Lepäävä Buddha

Temppelialueella oli tietysti paljon muitakin toisitaan upeampia rakennuksia ja älytön määrä hieman pienempiä kullattuja Buddhapatsaita. Alueen keskellä sijaitsee pieni vesiputous, jonka alla oli allas täynnä kaloja sekä kilpikonnia. Hienoja ovat myös alueen erilaiset eläinpatsaat sekä kiviset temppelinvartijat, jotka vartioivat kaikkia uloskäyntejä.

Temppeleistä keskimmäisessä oli toiseksi suurin, tietysti kultainen, Buddhapatsas, jonka eteen oli asettunut munkkeja jonkinlaiseen rukouslauluun. Rukousta pääsi seuraamaan samaan huoneeseen munkkien kanssa, mutta tässä rakennuksessa oltiin tiukkoja vaatetuksen kanssa. Sekä miehillä, että naisilla piti olla yli polvien yltävä hame tai housut sekä hartiat peittävä paita. Mikäli näitä pukeutumiskriteereitä ei täyttänyt, sai kuitenkin lainata ovelta sarongia, jolla peittää itsensä. Ja kengät piti tietysti jättää temppelin ulkopuolelle.

Joku urpo rumentamassa kuvaa

Temppelialue kierrettyämme lähdimme kävelemään Chao Phraya joen rantaa pitkin. Katseltiin mm. Wat Arunia eli aamunruskon temppeliä joen toiselta puolen, josta näkee hyvin temppelin korkean tornin silhuetin. Käppäiltiin siinä joen rantaa jonkin aikaa ja meinattiin hypätä jokilaivan kyytiin, mutta koska paatti oli jo valmiiksi tupaten täynnä, päätettiin jättää veneajelu toiseen kertaan.

Hypättiinkin sen sijaan ihan randomilla johonkin bussiin ja päätettiin, että katsotaan nyt mihin tää menee. Suunta ainakin on oikeahko. Bussi ei kuitenkaan jatkanut kovin pitkään suoraan, vaan kääntyi joen yli kulkevalle sillalle. Sillalta nähtiin, että "Tuossa alhaalla rannalla näyttäisi olevan joku kivan näköinen ravintola, mennään sinne syömään." Ja valintamme osui aivan nappiin. Mistä tunnistaa hyvän ravintolan? Siitä, että siellä on paljon paikallisia asiakkaita. Niin kuin tässä rantaravintolassa. Saatiin kuulla, että kyseessä on buffet-tyylinen ravintola, jonka hinta oli naurettavat 3 euroa. Ja valikoimaa riitti!

Saatiin taas pöytään samanlainen hot plate kuin Union Mallilla, jolla sai itse grillata mitä ikinä halusikaan. Kaikkien grillattavien/keitettävien lihojen, kalojen ja kasvisten lisäksi tarjolla oli myös valmiiksi tehtyä ruokaa (myös länsimaalaiseen makuun sopivaa). Jälkkärit tietenkin kuului hintaan. Ainoa huono puoli oli, että juomat eivät kuuluneet. Niillä ne ilmeisesti sen voiton tekevät, sillä juomat eivät olleet mitenkään halpoja. Me sniiduina jätkinä otettiin vain pullot vettä á 60 snt, joten kokonaishinta ei vieläkään tuntunut kovin pahalta. Loppumaininnaksi voisin vielä heittää, että ihminen oppii yllättävän nopeasti syömään puikoilla, kun ravinnon saanti on siitä kiinni. Tosin naapuripöydässä istuvat thaikut vain naureskelivat meille, eli ei se puikoilla syönti nyt ihan tyylipuhtaasti tainnut mennä.

Keskiviikkona nyt ei tapahtunu mitään mainitsemisen arvoista, joten siirryn suoraan torstaihin. Torstaiaamuna mulla oli eka välikoe kurssilla Economics and Business of Interantional Tourism. Kokeessa oli ihan ihme kysymyksiä. Tyyliin: How do you feel about this? What do you think...? Kokeessa ei kysytty juurikaan faktoja, vaan juuri tuon tyylisiä kysymyksiä, johon ei edes ole oikeita vastauksia. Täytyy osata perustella mielipiteensä ja osoittaa, että ymmärtää mistä puhutaan. Olin hieman ymmälläni, sillä en oikein tiennyt mitähän niihin kysymyksiin pitäisi vastata.

Perjantaina ankaran ryhmäpaineen takia oli pakko skipata thaikielen kurssi ja lähteä muun porukan mukana jo heti aamulla kohti Ko Sametia. Ko Samet on saari pari sataa kilsaa Bangkokista kaakkoon, jonne monet saapuvat nimenomaan viettämään viikonloppuja. Viikonloppuisin saarella näkee paljon sekä paikallisia että ulkomaalaisia turisteja rannalla, vedessä, ravintoloissa sekä iltaisin yökerhoissa ja pubeissa. Mutta kun viikonloppu on ohi, saari hiljenee miltei totaalisesti. Viikolla se on mitä oivallisin paikka pelkkään levyttelyyn ja rentoutumiseen, kun taas viikonloppuisin on vähän enemmän meininkiä.

Otettiin perjanaiaamuna taksi kämpältä Victory Monumentille keskustaa, josta lähtee minivan kyytejä Ban Phehen melko tihein väliajoin. Ban Phe on siis kylä meren rannalla, josta lautat Ko Sametille lähtevät. Kyyti kustansi 4 euroa ja kesti kolme tuntia. Matka meni taas leppoisasti nukkuessa, musiikkia kuunnellessa ja maisemia katsellessa.

Heti satamaan saavuttuamme kimppuumme hyökkäsi jos jonkinlaista matkantarjoajaa. Ensimmäinen yritti myydä speedboat kyytiä saarelle 600 bahtilla, seuraava normaalia lauttakyytiä 400:lla, joka yhtäkkiä muuttuikin kahteen sataan. Mutta näitä kusettajia ei pidä kuunnella, vaan kannattaa painua suoraan laiturille ostamaan normaali lauttalippu 50 bahtilla (ellei sitten halua sijoittaa rahojaan hiukan nopeampaan speedboat kyytiin). Olisimme halunneet ostaa pelkät menoliput, sillä emme vielä tienneet milloin olemme tulossa takaisin, mutta meille haluttiin välttämättä myydä samantien meno-paluu liput. Ei viitsitty tehdä asiasta mitään ongelmaa, vaan otettiin suoraan meno.paluu 100 bahtilla (2,5 €) sen jälkeen kun kuultiin, että paluulippu on avoin, eli sen voi käyttää minä päivänä hyvänsä.

Lauttamatka saarella kesti noin 40 minuuttia, jonka alussa tavattiin suomalaiset Vilma ja Markus, sekä eestiläinen Olari, jotka olivat myös tulleet viettämään viikonloppua Sametilla. Myös he opiskelevat Bangkokissa, tosin toisessa yliopistossa. Saarelle päästyämme päätetimme suunnata etsimään majoitusta saaren suurimmalle, 800 metriä pitkälle, beachille, sillä olimme kuulleet sieltä löytyvän halvimmat majoitukset. Lisäksi siinä on kaikki tarpeellinen, kuten kaupat, ravintolat ja baarit käden ulottuvilla. Saari on kahdeksan kilometriä pitkä ja täynnä erikokoisia rantoja, joten muille rannoille siirtyminen ei ole mikään ongelma, mikäli yksi alkaa kyllästyttää. Saari on luonnonsuojelualuetta, joten sinne saapuessaan on maksettava sisäänpääsymaksu. Tämä maksu on paikallisilta 1 €:n ja ulkomaalaisilta 5 €. Me onneks päästiin paikallisten opiskelijakorttien kanssa paikallisten hinnalla, joten ei tärvääntynyt liikaa reissubudjettia siihenkään. Perjantai hengailtiinkin sitten ihan siinä kotibeachilla. Chillailtiin rannalla ja meressä ja oltiin vaan.

Illalla siirryttiin rantaravintolaan syömään ja juomaan. Huomattiin siinä istuessa, että vieressä alkoi tulishow ja siirryttiin katsomaan sitä. Paikalliset jätkät esitteli meille taitojaan tulikeppien pyörittelyssä. Osa temppuili myös moukareita muistuttavien tulipallojen kanssa ja vähän muidenkin esineiden. Show oli oikein näyttävä, vaikkei kuitenkaan hirveän ammattimainen. Siistiä sitä oli kuitenkin seurata. Tytöille oli myös tarjolla silmänruokaa, vaikkei tulikepit niin kiinnostaisikaan. Jokaisella esiintyjällä oli kuvia ihossa ja rasvaprosentti joku -3. Eli kaverit oli suht tiukassa kunnossa.

Jonkin aikaa shown jälkeen menin katsomaan, kun yksi poika harjoitteli kepin kanssa rannalla. Tää about 10 v. jäbä yritti opettaa mulleki sitä kepin pyörittelyä, mutta eihän siitä oikein mitään meinannu tulla. Se vaan näytti aina et: teet vaan tällein ni hyvin menee. Mut ei se nyt ihan niin helppoo ollu, miltä se sai sen näyttämään. Se pikkukaveri oli varmaan ikänsä treenaillu siinä saarella asustellessaan.

Lauantaina sää oli hyvä, joten vuokrattiin skootterit ja lähdettiin kiertämään saarta. Käytiin melkein kaikilla saaren rannoilla pyörähtämässä. Löydettiin pari rantaa, joilla oli melko hulppeita bungaloweja, mutta hintakin oli sen mukainen. Välillä levyteltiin upeilla rannoilla ja otettiin kuvia ja sitten jatkettiin taas matkaa. Vaikka saari on luonnonsuojelualue, ei se ole säästynyt turismin haittavaikutuksilta, kuten jätteiltä. Löydettiin mm. joku kaatopaikan tapainen saaren keskeltä. Rannat kuitenkin ovat siistejä. Toivottavasti tätä hienoa saarta ei pilata antamalla sen saastua liikaa. Saaren tiet ovat melko huonossa kunnossa. Välillä skootterin pohja kolisi kiviin, vaikka sitä kuinka yritti välttää. Tiet myös tulvivat usein sateiden jälkeen ja sateella muuttuvat sellaiseksi kuravelliksi, ettei ajamisesta meinaa tulla mitään.

Perustie Ko Sametilla

Illalla lähdettiin viihteelle rantaravintoloihin, joissa musiikki pauhaa pikkutunneille asti. Katsottiin uudestaan sama tulishow kuin perjantaina. Lauantain kunniaksi show:un oli myös lisätty yksi numero, eli saatiin nauttia kikkailusta vielä hiukan pidempään. Vähän shown jälkeen alkoi kunnon rankkasade, mutta se ei menoa haitannut. Itse siirryimme katokseen, mutta jotkut jäivät bilettämään keskelle sadetta. Ja mikäs siinä tanssiessa. Täällä sade ei todellakaan ole inhottavan kylmä, vaan enemmänkin mukavan virkistävä.

Illalla tapasimme lisää suomalaisia, Mikan ja Antin, jotka olivat jo olleent reissussa hiukan pidempään. Jätkät olivat jostain keksineet lähteä Australiaan töihin, jossa he työskentelivät banaanifarmilla. Australiassa on sen verran hyvä tulotaso, että jätkät suunnittelivat lähtevänsä taas kohta takaisin töihin puoleksi vuodeksi ja sitten taas elelevänsä niillä rahoilla vuoden Thaimaassa.

Yö oli jo muuttumassa aamuksi, kun pääsin takaisin bungalowillemme, mutta kiirekös tässä mihinkään. Osa porukastamme lähti aamulla purjehtimaan jonkun Etelä-Afrikassa syntyneen, mutta Lontoossa eläneen eläkeläismiehen 50 jalkaisella veneellä. Elefanttitalon jengi päätti jättää tämän reissun väliin, sillä sää oli ollut melko vaihtelevaa, eikä säätiedotuskaan ollut kovin lupaava.

Banaanipuu bungalowimme vieressä

Sunnuntaina aamupalalla ollessani tuli ihan kotiolot mieleen, sillä yksi kulkukissa hyppäsi penkille viereeni kerjäämään aamupalaani. Aamupalan jälkeen kävin vielä yksikseni heittämässä pienen lenkin skootterilla ja katsomassa naapurirantaa, muiden ollessa vielä nukkumassa. Sääkin oli vielä melko kirkas, joten päätin jäädä rannalle lueskelemaan kirjaa. Hyvin tarttui ihoon väriä, vaikka olin rannalla vain noin tunnin ja aurinkokin paistoi pilvien läpi, eikä ihan suoraan.

Palatessani bungalowille, muutkin olivat jo heränneet, joten lähdettiin palauttamaan skoottereita vuokraajalle. Vuokraamon vieressä on ravintola, jonka pitäjä puhuu hiukan suomea. On kuulemma käynyt Suomessa joskus. Kaveri on muutenkin hauska tyyppi, joten jäätiin ravintolaan syömään. Syödessämme alkoi taas sataa melko rankasti. Odoteltiin että sade laantuu hiukan ja palattiin sitten kämpälle. Mietittiin, että jos tässä nyt kastuu joka tapauksessa, niin se on sitten sama mennä suoraan uimaan. Sateessa oli se hyvä puoli, että se nostatti mukavia aaltoja mereen, joilla oli hauska leikkiä.

Uimasta palattuamme edellisen illan juhlinta alkoi vaatia verojaan ja oli pakko ottaa päiväunet. Makoisten unien jälkeen lähdettiin taas syömään ja jonkin ajan päästä myös purjehdusseura palasi maihin ja liittyi seuraamme. Sunnuntai-ilta menikin sitten rauhallisissa merkeissä. Tulishow oli tietenkin käytävä taas katsomassa. Saari oli muutenkin paljon hiljaisempi sunnuntai-iltana, sillä suurin osa viikonlopun viettäjistä oli jo lähtenyt kotiin. Itse saimme viikon säätämisen ja neuvotteluiden jälkeen siirrettyä thaikielen kurssin maanantailta tiistai-iltapäivään, joten pystyimme vielä jäämään yhdeksi yöksi.

Maanantaina nukuttiin pitkään. Päätettiin lähteä aamupalan jälkeen hyvissä ajoin takaisin kohti Bangkokia, sillä ilmakin oli pilvinen. Niklas oli jopa onnistunut pitämään paluulippumme tallessa, joten ei tarvinnut muuta kuin nousta veneeseen. Mantereen puolella joutui taas hiukan selvittelemään asioita, sillä emme tienneet missä virallinen minivan-pysäkki oli, joten jouduimme neuvottelemaan niiden ukottajien kanssa. Saatiin kuitenkin ihan hyvä diili, 5 € per henkilö Bangkokiin asti minivanillä, joka ei pysähtele matkalla, vaan ajaa suoraan perille.

Kuski ajoi paikalliseen tyyliin, kuin mikäkin rallikuski. Matka sujuikin vauhdikkaasti siihen asti, kun oltiin ajettu kaksi tuntia ja 20 km ennen Bangkokia kuski ajaa moottoritiellä jonkun metallinpalasen yli ja eiköhän se rengas pamahda paskaksi. Jäätiin sitten siihen moottoritien varteen ihmettelemään. Kuski löysi autosta vararenkaan ja työkalut, mutta itse tunkki puuttui... Yksi kiireinen paikallinen soitti samantien itselleen taksin ja osa meidän porukasta hyppäsi samaan kyytiin. Vain minä ja Niklas jäätiin minivanille ihmettelemään paikallisten kanssa. Ilmeisesti saman firman toinen auto toi meille tunkin Bangkokista ja matka pääsi jatkumaan. Aikaa renkaanvaihto-operaatioon ei onneksi mennyt kuin 40 min, joten älytöntä viivytystä ei tullut.